Erämetsot

Partiolippukunta Vantaan Ristipurossa

Tervetuloa moikkaamaan meitä Ristisillanpuistoon 1.9. (Simonkyläntie 11 takana oleva puisto)!

Tervetuloa EME:n kotisivuille!

Erämetsot on Vantaalainen vuonna 1996 perustettu partiolippukunta, joka toimii Ruskeasannan, Simonkylän, Ilolan ja Leinelän alueilla. Olemme pian jo 200-henkinen lippukunta, jonka ryhmät kokoontuvat aktiivisesti Ristipurossa osoitteessa Simonkyläntie 11. 

Erämetsot tarjoaa monipuolista partio-ohjelmaa kaikissa 7-18 -vuotiaiden ikäluokissa. Lisäksi meiltä löytyy perhepartiota ja aikuisten omaa partiotoimintaa. Omien tapahtumien lisäksi Erämetsot osallistuvat aktiivisesti eri aluejärjestöjen, kuten Vantaan Partiokannuksen ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten sekä Suomen Partiolaisten tapahtumiin, kisoihin ja leireille. 

Lämpimästi tervetuloa mukaan seikkailuun! 

Partiosyksy 2024 häämöttää!

Ensi syksynä lippukunnassa toiminta jatkuu jopa yhdeksän ryhmän voimin, joista kaksi on aivan uusia; yksi tarpojaryhmä ja yksi sudenpentulauma! Myös samoajaryhmän kokoonpano laajenee entisestään. Käy kurkkaamassa tulevan syksyn ryhmien kokoontumisajat ikäkaudet ja ryhmät sivulla.

Ryhmät aloittavat kokouksensa 19.8. alkavalla viikolla

Kannattaa lisäksi kurkata lippukunnan tulevat tapahtumat tapahtumakalenterista! 

Kesäkuussa sudenpentujen ja seikkailijoiden SUPER24 -leirillä askarreltiin hienot Erämetso-pussukat!

Tämän kesän tunnelmia

Tänä kesänä Erämetsot leireilevät ennätyksellisen paljon. Lippukunnan jäseniä osallistuu jopa viiteen erilliseen tapahtumaan. SUPER2024 sudenpentujen ja seikkailijoiden leirille, samoajien Portugalin matkalle, aikuisen Islannin vaellukselle, Partiokannuksen pohjoismaiselle Nordtreff-kesäleirille Norjan Nordtangenissa sekä tietenkin Pääkaupunkiseudun partiolaisten suurleirille Kimaralle. Hyvä me! Huhujen mukaan Erämetsoja on nähty Lounas-Suomen partiopiirin leirillä Huhulla asti.

Terveisiä Portugalista!



Mitä partio on?





Ystäviä

Yhdessä tekemistä

Kaikille avointa

Vapaaehtois-toimintaa

Partio on kaikille avointa ja edullista toimintaa kieleen, uskontoon ja taustaan katsomatta. jokainen pääsee harjoittelemaan ryhmässä työskentelyä, hyödyllisiä arkeen ja luonnossa liikkumiseen liittyviä taitoja ja vastuun ottamista. Meillä kukaan ei jää yksin ja jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Partiossa kaikilla on hyvä olla. 

Partio tarjoaa elämyksiä maalla, merellä ja ilmassa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tavoitteellista toimintaa löytyy omissa ikäryhmissään 7-22 vuotiaille. Lisäksi jotkin suomalaiset lippukunnat tarjoavat perhe- ja aikuispartiota. Olemme ylpeänä yksi näiden joukossa!

Aikuiselle partio tarjoaa ikimuistoisia elämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden harjoitella johtamistaitoja. Aiempaa kokemusta partiosta ei tarvita, tarjoamme koulutuksen. Suomen partiolaisten jäsenmaksun (60-80 € vuodessa jäsenyyden lajista riippuen) maksaneilla on mahdollisuus osallistua myös Vantaan partiokannuksen, Pääkaupunkiseudun partiolaisten ja Suomen partiolaisten järjestämille kursseille ja koulutuksiin. Lippukunta ei peri tämän lisäksi erillistä jäsenmaksua. 

Lue täältä lisää partion jäsenmaksusta! 



Aikuisena partioon





Irtiotto arjesta

Mahdollista toimintaa

Samanhenkisiä ystäviä

Kun "aikuistuu", ei se suinkaan tarkoita sitä, että partiosta olisi jäätävä pois. 

Sitäkin suuremmalla syyllä kannattaa partioon liittyä myös aikuisena - vaikkei koskaan olisi partiossa ollutkaan!

Erämetsoissa toimii aktiivisesti parikymmentä aikuista, jotka jakavat tietotaitoaan nuoremmille ja osallistuvat itse toimintaan mahdollisuuksiensa mukaan. Moni aikuinen toimii esimerkiksi sudenpentujohtajana tai käy auttamassa tuuraajana kokouksissa tai lisäapuna retkillä ja tapahtumissa. Halutessaan voi myös esimerkiksi lähteä mukaan hallitukseen tai ottaa itselleen muun vastuupestin. Meiltä löytyy jokaiselle mieleistä tekemistä! Kesällä 2024 lippukunnan aikuiset ovat lähdössä vaeltamaan Islantiin.

Aikuiset, kuten koko johtajisto, käyvät kursseilla ja koulutuksissa pärjätäkseen pestissään. Aikuisina partioon tulevat voivat osallistua esimerkiksi päivän kestävälle Tervetuloa partioon -kurssille tai ikäkausi-iltaan, jossa kerrotaan tietyn ikäkauden toiminnasta ja sen tavoitteista. Kuten kaikilla muillakin johtajilla, paras ja ensimmäinen tuki on oma johtajapari sekä muu johtajisto, joka auttaa ja rohkaisee eteenpäin. Tervetuloa mukaan!

Retkieväitä

Lippukunnan maskottina toimii rakastettu Angry Birds -pelistä inspiraatiota saanut Angry Metso