Ikäkaudet ja ryhmät
Syksyn 2024 ryhmien kokousajat on julkaistu! Ensi syksynä lippukunnassa aloittaa peräti yhdeksän ryhmää, joista kaksi ovat aivan uusia. Käy katsomassa kokousajat ja ilmoittaudu mukaan!
Erämetsoissa viikoittainen toiminta koostuu sudenpentujen, seikkailijoiden ja tarpojien kokouksista. Lisäksi samoajat kokoontuvat kahden viikon välein ja perhepartio kuukausittain. Aikuisten partiotoiminta kokoontuu toiveiden mukaan epäsäännöllisesti.
Mikäli koet paloa ihanien pienten partiolaisten kanssa toimimiseen kerran viikossa noin tunnin verran, vinkkaa siitä meille! Ryhmän ohjaamista tai saa tulla kokeneiden vetäjien seuraan myös seuraamaan kertaluontoisesti erikseen sovittaessa. Aiempaa kokemusta ei vaadita.
Johtajisto kattaa kaikki samoajista ylöspäin riippumatta siitä, toimiiko jonkun ryhmän johtajana vai ei.
Sudenpennut (7-9 v)
Sudenpennut eli sudarit ovat 7-9 -vuotiaita innokkaita ja ahkeria partiolaisia, joiden ryhmiä ohjaavat kokeneet pitkän linjan partiolaiset sekä partioon vasta hiljattain liittyneet lasten vanhemmat.
Sudenpennut käyvät retkillä ja osallistuvat lippukunnan sekä pääkaupunkiseudun partiolaisten tapahtumiin.
Lippukunnassamme toimii kaudella 2024-2025 kolme sudenpentulaumaa. Sudenpennut noudattavat sudenpentujen partio-ohjelmaa, johon kuuluu paljon erilaisia taitomerkkejä.
Kysy rohkeasti lisää sudenpentuluotsilta Vesalta!
sudenpennun aloitusmerkki
Partiopandat (2015 syntyneet)
Johtajat: Anna ja Jonna
Keskiviikkoisin klo 18-19
Ryhmä on täynnä
Uusi ryhmä (2015, 2016 ja 2017 syntyneet)
Johtajat: Jenni, Vesa, Anna, Emma
Keskiviikkoisin klo 18-19
Ryhmä on täynnä!
Seikkailijat (10-12 v)
Seikkailijat ovat 10-12-vuotiaita reippaita partiolaisia. Lippukunnassamme toimii kaudella 2023-2024 kaksi seikkailijajoukkuetta. Joukkueita johtavat joukkueenjohtajat eli sammot. Sammot ovat usein juuri ryhmänohjaajakurssilta valmistuneita samoajia. Seikkailijat suorittavat seikkailijoiden partio-ohjelman mukaisia ilmansuuntia.
Seikkailijoiden ilmansuunnat
Siniset salamat (2014-syntyneet)
Johtajat: Elmeri, Okko, Antti ja Thomas
Maanantaisin
Ryhmä on täynnä
Possunorsut (2014-syntyneet)
Johtajat: Käyrä, Joanna, Mette, Kuu, Elsa + Ella
Tiistaisin klo 18:30-20
Ryhmä on täynnä
Partiosudet (2013-syntyneet)
Johtajat: Joona ja Sampo
Keskiviikkoisin klo 18-19:30
Ryhmä on täynnä
Tarpojat (12-15 v)
Tarpojat ovat 12-15-vuotijaita partiolaisia, jotka suorittavat Suomen partiolaisten partio-ohjelman mukaista tarpojaohjelmaa.
Erämetsoissa tarpojien ohjelma poikkeaa hieman tavallisesta, sillä tarpojat pääsevät oman ikäkautensa ohjelman lisäksi tutustumaan samoajien maailmaan kerran kuussa pidettäviin samoajien kokouksiin ja suorittavat johtamisharjoituksia eri sudenpentujen ja seikkailijoiden kokouksissa.
Erämetsoissa toimii kaudella 2023-2024 kolme tarpojaryhmää.
Tarpojat suorittavat tarppoja, joita löytyy viisi erilaista!
Uusi ryhmä (2012 syntyneet)
Johtajat: Tapio, Elle, Eetu
Maanantaisin
Ryhmässä on tilaa!
Tulipuut (2012-syntyneet)
Johtajat: Hanna, Lotta, Kasper
Tiistaisin klo: 17:30-19
Ryhmä on täynnä
Barbapapat (2012 syntyneet)
Johtajat: Tapio, Elle, Tuukka, Joel
Torstaisin klo 18:30-20:00
Ryhmässä on tilaa!
Samoajat (15-17 v)
Samoajat eli lippukunntamme ilo ja ylpeys ovat 15-17-vuotiaita partiolaisia, jotka kokoontuvat koko ikäkautensa voimin noin kerran kuussa tai useammin.
Samoajat järjestävät omaa ohjelmaansa pitkälti omien toiveidensa pohjalta. Aiempia projekteja ovat olleet hyväntekeväisyyskeräys Ukrainan avuksi, matka Portugaliin ja viikonloppuvaellus Repovedellä.
Erämetsojen samoajatoiminta on aktiivista ja ryhmä kasvaa koko ajan. Tervetuloa mukaan kokeilemaan!
Samoajaluotsina toimii Sara Suomela (sara.suomela@erametsot.net)
Samoajan hihamerkki
Vaeltajat (18-22 v)
Vaeltajat ovat 18-22-vuotiaita partiolaisia. Vaeltajat osallistuvat aktiivisesti lippukunnan toiminnan pyörittämiseen, sekä osallistuvat keskenään esimerkiksi tapahtumiin ja kilpailuihin.
Vaeltajien määrä kasvaa Erämetsoissa syksyllä. Todennäköisesti myös jonkinlainen ohjelma starttaa samalla!
Vaeltajan hihamerkki
Aikuiset (yli 22 v)
Aikuisiksi luokitellaan yli 22-vuotiaat partiolaiset.
Kun "aikuistuu", ei se suinkaan tarkoita sitä, että partiosta olisi jäätävä pois. Sitäkin suuremmalla syyllä kannattaa partioon liittyä myös aikuisena - vaikkei koskaan olisi partiossa ollutkaan!
Erämetsoissa toimii aktiivisesti parikymmentä aikuista, jotka jakavat tietotaitoaan nuoremmille ja osallistuvat itse toimintaan mahdollisuuksiensa mukaan. Moni aikuinen toimii esimerkiksi sudenpentujohtajana tai käy auttamassa tuuraajana kokouksissa tai lisäapuna retkillä ja tapahtumissa. Halutessaan voi myös esimerkiksi lähteä mukaan hallitukseen tai ottaa itselleen muun vastuupestin. Meiltä löytyy jokaiselle mieleistä tekemistä! Kesällä 2024 lippukunnan aikuiset ovat lähdössä vaeltamaan Islantiin.
Aikuiset, kuten koko johtajisto, käyvät kursseilla ja koulutuksissa pärjätäkseen pestissään. Aikuisina partioon tulevat voivat osallistua esimerkiksi päivän kestävälle Tervetuloa partioon -kurssille tai ikäkausi-iltaan, jossa kerrotaan tietyn ikäkauden toiminnasta ja sen tavoitteista. Kuten kaikilla muillakin johtajilla, paras ja ensimmäinen tuki on oma johtajapari sekä muu johtajisto, joka auttaa ja rohkaisee eteenpäin. Tervetuloa mukaan!
Perhepartio Minimetsot
(alle 7 v + vanhemmat)
Perhepartiolaiset ovat Erämetsojen nuorin kokoontuva ryhmä, jossa alle kouluikäiset lapset pääsevät kokeilemaan partiota yhdessä vanhempien kanssa. Minimetsoilla on oma erämetsojen huivista inspiraatiota saanut itse askarreltu huivi, jossa näkyy jokaisen minimetson oma kädenjälki (kirjaimellisesti).
Perhepartiolaiset saavat osallistua retkille ja tapahtumiin kun omat vanhemmat ovat mukana. Partio ei harrastuksena virallisesti tarjoa ohjelmaa alle kouluikäisille, joten perhepartion toiminta on paljolti ryhmään osallistuvien itse ideoimaa ja toiveiden mukaista.
Tapaamisia noin kerran kuussa Kololla ja Kolon lähimaastoissa Ristipurossa.
Uusille perheille on kaudella 2024-2025 tilaa! Toiminnasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita vierailemaan perhepartion kokouksissa.
Minimetsojen yhteyshenkilönä toimii ohjelmavastaava Kari Ranta (kari.ranta@erametsot.net)
Perhepartion infopaketti
Perhepartio kokoontuu noin kuukausittain Kololla tai kolon ympäristössä
Perhepartiolaisille tarjotaan mahdollisuus osallistua myös Erämetsojen tapahtumiin, retkille ja leireille.
Perhepartio on partion uusin toimintamuoto, johon on olemassa virallisen partio-ohjelman mukaista ohjelmaa.
Perhepartio mahdollistaa yhteistä toimintaa koko perheelle partion arvojen mukaisesti. Perhepartio-ohjelma koostuu kuudesta aktiviteettikokonaisuudesta, jotka ovat arjen taidot, retkeilytaidot, kädentaidot, ulkoilutaidot, luontotaidot sekä lippukunnan toimintaan tutustuminen.
Perhepartioon voivat osallistua alle kouluikäiset lapset yhdessä huoltajan tai muun läheisen aikuisen kanssa. Lapset ovat perhepartiossa omien huoltajiensa vastuulla.
Perhepartiolaisilla on käytössä oma partiohuivinsa, joka tehdään kokoontumisissa. Mikäli aikuiset liittyvät Erämetsoihin, voivat he käyttää myös Erämetsojen huivia.
Suurilla leireillä perhepartiolaiset ja vanhemmat majoittuvat perheleirissä
Perhepartion hinta:
Erämetsojen perhepartion osallistumismaksu on 15 € / perhe / kausi (syksy tai kevät)
Lisäksi kaikilla perhepartioon osallistujilla tulee olla Suomen Partiolaisten jäsenmaksu maksettuna
4-6-vuotiaat maksavat III-luokan jäsenmaksun.
7-vuotiaita ja sitä vanhempia koskevat normaalit partion jäsenmaksut
0-3-vuotiaat eivät maksa jäsenmaksua. Heillä on partiovakuutus voimassa vanhemman ollessa partion jäsen ja maksanut jäsenmaksun. Heillä ei ole muut jäsenetuudet voimassa.
Jäsenmaksuun voi anoa vapautusta taloudellisin, terveydellisin tai sosiaalisin perustein
Partiovakuutus on voimassa jäsenillä.
Lisätietoja perhepartiosta yleisesti täällä!