Palstapuutarha
Erämetsot saivat kesällä 2024 ensimmäistä kertaa käyttöönsä oman puutarhapalstan lyhyen kävelymatkan päästä Ristipuron kololta. Lippukunnan puutarhapalstaa pyritään aktivoimaan osaksi ryhmien toimintaa.
Kesän 2024 viljelyä
Kesällä lippukunnan palstapuutarhassa viljelyä kokeiltiin ensimmäisen kerran. Palstan alueella oli valmiina edellisen puutarhurin mustaherukkapensaita ja muutama karviaispensas. Muilta osin alue oli varsin heinittynyt.
Samoajat raivasivat pensaista muutaman pois ja pohjustivat alueen kahdelle viljelylaatikolle. Laatikot rakennettiin lippukunnan kämpältä Erämajalta löytyneistä kierrätysmateriaaleista. Vaeltajat kasvattivat kotona taimia, jotka käytiin istuttamassa uusiin kasvulaatikoihin.
Palstaa hoidettiin kesän aikana periaatteella, että kuka tahansa kaupungissa oleva käy kasteluvuorollaan antamassa kasveille vettä ja katsoo, että palstalla on kaikki hyvin. Palstan vieressä on käytettävissä pumppu, josta saa kasteluvettä. Vesi tulee suoraan vieressä virtaavasta joesta.
Palstalle tuotiin alkukesällä Erämajalta pöytä ja neljä tuolia, jotta sinne voi jäädä halutessaan viettämään aikaa kasteluvuoron ohella. Tai ihan muuten vaan.
Aivan palstapuutarhan lähellä sijaitsee Vantaan kaupungin kesälammasaitaus. Kasteluvuorolla oli kiva käydä moikkaamassa myös heitä :)
Elo-syyskuussa päästiin keräämään sato. Ensimmäisen viljelykauden tuloksena saimme kaksi ämpärillistä mustaherukoita, muutaman maissin, noin kymmenen avomaankurkkua, uusia perunoita ja jopa 20 kurpitsaa!
Tarpojat tekivät kurpitsoista syksyllä halloween-lyhtyjä. Mustaherukoista syntyi mehua, jota tarjoiltiin syksyn ensimmäisessä johtajistossa.
Meidän palstanaapurien kauniit kesäkukat. Ehkä ensi vuonna meilläkin on omat :)