Erämetsot

Partiolippukunta Vantaan Ristipurossa

Tervetuloa EME:n kotisivuille!

Mukaan partioon  

Tapahtumakalenteri 

Aikuisena partioon?

Onko partio ollut lapsuuden lempiharrastus? Vai kuulostaako se vain hauskalta tavalta viettää aikaa ja opettaa uusia taitoja innokkaille lapsille? Kurkkaa tästä lisää ja lähde mukaan myös, vaikka peruskoulustasi olisikin vierähtänyt jo muutama vuosi(kymmen?)!


Erämetsot on vantaalainen vuonna 1996 perustettu partiolippukunta, joka syntyi entisten tyttö- ja poikalippukuntien Sopuleiden ja Simometsojen toiminnan yhdistyessä.  Lippukunta toimii Ruskeasannan, Simonkylän, Ilolan ja leinelän alueilla. Olemme on noin 160-henkinen sekalippukunta, jonka ryhmät kokoontuvat Ristipuron kololla (Simonkyläntie 11).

Erämetsot on aktiivinen yhteislippukunta, ja partio-ohjelmaa tarjotaan kaikissa alle 15-vuotiaiden ikäluokissa, ja samoaja- ja vaeltajaohjelmaa toteutetaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Omien tapahtumien lisäksi Erämetsot osallistuvat aktiivisesti eri aluejärjestöjen, kuten Vantaan Partiokannuksen ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten sekä Suomen Partiolaisten tapahtumiin.

Keväällä 2023 Erämetsoissa toimii 9 viikoittain kokoontuvaa ryhmää, joihin kuuluvat alle 15-vuotiaat partiolaiset. Samoajat toimivat joko vartioissaan tai koko samoajaikäkauden voimin ja kokoontuvat kerran kuukaudessa. Näiden lisäksi johtajisto ja hallitus kokoontuvat noin kerran kuussa.


LIPPUKUNNAN SÄÄNNÖT