Retkivarusteet
Tässä listaus joistakin retkellä oleellisista varusteista. Ole hyvä ja hanki ne.
Rinkka
Rinkka tai iso reppu on hyvä löytyä jokaiselta partiolaiselta. Rinkkaan tulee mahtua kaikki tavarat, joita tarvitaan retkellä tai leirillä. Rinkan tulee olla sopivan kokoinen niin, että lantiovyö asettuu lantiolle, ja sen saa kiristettyä kunnolla. Rinkan painon tulisi painottua lantiolle, joten periaatteessa rinkka pysyisi selässä pelkän lantiovyön avulla. Rinkkaa kokeillessa kannattaa rinkkaan pakata painoa, jotta olkaimet ja vyö asettuvat todenmukaisesti.
Jokainen partiolainen - aina ekaluokkalaisesta sudenpennusta - pakkaa rinkkansa itse, nuorimmat toki vanhempiensa avustuksella. Jos lapsi ei itse osallistu pakkaamiseen, retkellä hän ei itse tiedä, mitä mukaan on pakattu, ja mistä osasta rinkkaa tavarat löytyvät. Kaikki mukaan tulevat tavarat tulee saada tukevasti kiinni rinkkaan. Rinkan lenkeistä roikkuvat makuupussit ja kumisaappaat vaikeuttavat kävelemistä heiluessaan puolelta toiselle, sekä horjuttavat tasapainoa.
Rinkan pakkaamisessa painavimmat tavarat on hyvä laittaa lähelle selkää, ja pikkutavarat pikkutaskuihin. Kannattaa myös miettiä, mitä retkellä saattaa tarvita ensimmäisenä, esimerkiksi ruokailuvälineitä tai sadeasua, ja pakata ne helposti saatavaksi. Kaikki vaatteet sekä makuupussi kannattaa pakata vesitiiviisti muovi- tai minigrip-pusseihin. Rinkan sadesuojan on myös hyvä apu, muttei suojaa joka puolelta rinkkaa. Kannattaa muistaa myös, että jokainen partiolainen myös kantaa tavaransa itse, johtajilla on omat kantamuksensa ja yhteiset tavarat, eikä heidän tarkoitus ole kantaa lasten tavaroita.
Makuupussi
Makuupussi on oleellinen varuste yöretkillä. Ennen retkeä kannattaa tarkistaa, millaisessa lämpötilassa yö vietetään. Makuupusseille on laskettu ns. Comfort-lämpötila, jossa nukkuu mukavasti. Jos nukkumisolot ovat kylmemmät kuin pussissa lukeva lämpötila, kannattaa harkita lämpimämmän pussin lainausta tai kahden makuupussin mukaan ottamista.
Lelukauppojen hienot Prinsessa- ja Autot-makuupussit ovat toki söpöjä, mutta harva niissä nukkuu lämpimästi. Kannattaa siis mieluummin valita vaikka tylsän harmaa mutta lämmin makuupussi :)
Sudenpentuja nukkumassa kololla
Makuualusta
Makuualusta eristää maasta keskikesälläkin hohkaavaa kylmää, sekä tuo mukavuutta nukkumiseen. Makuualustaksi varsinkin nuorimmille sopii esimerkiksi perinteinen solumuovinen alusta. Se kestää kulutusta ja on kevyt. Ilmatäytteiset patjat ovat monesti hieman mukavampia nukkua, mutta niiden rikkoutumista joutuu varomaan. Ilmatäytteisen makuualustan on oltava täysin ehjä, sillä jos se tyhjenee yön aikana, esimerkiksi kyljellään nukkuessaan lantio ja olkapää litistävät patjan ohueksi ja maan kylmyydeltä ei suojaa kuin kaksi kangaskerrosta ilman eristävää ilmaa.
Vaelluskengät
Vaelluskengät ovat hieman korkeavartisemmat ja tukevammat pohjasta kuin lenkkarit. Metsässä onkin tärkeää kengän korkea varsi nilkan suojana, sillä maanpinta on toisinaan arvaamaton. Vaelluskengät ovat melko arvokas hankinta, ja monesti ne ostetaan vasta kun jalan kasvu on lakannut. Kumppareilla ja lenkkareilla pärjää leiriolosuhteissa, mutta pidempään kävelyyn kannattaa ehdottomasti harkita vaelluskenkien hankintaa. Monet vaelluskengät pitävät myös vettä, joten niillä on sadesäällä ehdottomasti paljon parempi talsia kuin löntystellä kumisaappailla.
Vaelluskenkien ostossa kannattaa kiinnittää huomiota vedenkesto-ominaisuuksiin ja siihen että kenkä on tukeva jalassa. Kenkä on oikean kokoinen, kun alamäkeä kävellessä varpaat eivät törmää kengän kärkeen. Monissa retkeilyjalkineita myyvissä liikkeissä onkin tähän tarkoitukseen pieni ”kukkula”, jossa kenkää saa testata. Liikkeissä on asiantuntevat myyjät, joilta kannattaa kysellä tarkemmin kengän sopivuudesta ja huoltamisesta. Hyvä kenkä kestääkin monta vuotta hyvin huollettuna.
Lamppu
Tasku- tai otsalamppu on tärkeä varuste pimeällä. Otsalamppu koetaan usein käteväksi, sillä kaksi kättä vapautuu mm. rinkan penkomiseen pimeässä teltassa. Toisaalta kaveria voi aina pyytää auttamaan ja pitämään lamppua hetken.
Kompassi
Retkien ja leirien varustelistoissa on usein kompassi, vaikka valtaosa etenkin nuorempien retkistä sijoittuu metsässä risteileville poluille. Kompassin mukanaoloa on hyvä kuitenkin harjoitella ja opetella hiljalleen. Kompassi kannattaa ostaa retkeilykaupoista, ja välttää magneetteja kompassin lähellä. Näin varmistetaan, että kompassin neulat osoittavat oikeaan suuntaan.
Puukko
Hyvä puukko pienelle partiolaiselle on käteen sopiva ja sormisuojalla varustettu. Osassa ”lasten puukoista” on tylppä kärki, mutta se ei ole välttämätön. Toisaalta on myös parempi, että lapsi oppii alusta alkaen varomaan puukon terävää kärkeä. Puukon terän on oltava terävä, vaikka se kuulostaakin vaaralliselta pienillä: jos puukon terä on tylsä, se tökkää helpommin puuhun ja vaatii suurempia voimanponnisteluita, jotka voivat johtaa mm. puukon lipeämiseen kädestä. Leireille ja retkillä sudenpennut veistelevät puukolla ainoastaan johtajan silmän alla. Tästä on myös hyvä muistuttaa kotona - pyydä aina johtaja mukaan, ei yksin eikä pelkästään kaverin kanssa.