Erämetsot‎ > ‎

Partiovuosi

Emen omat tapahtumat

Leffailta

Leffailta on yleensä järjestetty loppuvuodestaloka-joulukuussa. Leffaillassa, tai -yössä katsotaan pari elokuvaa, lauletaan singstaria, pelataan lautapelejä jne. Leffaillassa on järjestetty päivällinen, sekä aamiainen. Yöllä on tarkoitus nukkua, mutta kavereiden kanssa kolon lattialla nukkuminen on osoittautunut niin jännittäväksi, että monesti seuraavana aamupäivänä kotiin matkaavat melko väsyneet partiolaiset. Sudenpennuille on järjestetty viime vuosina erillinen oma leffailtansa.

Joulujuhla

Joulujuhla on toinen Erämetsojen virallisista juhlista. Joulujuhlassa uudet partiolaiset antavat partiolupauksensa ja saavat partiohuivin. Lisäksi partiolaiset palkitaan merkeillä, jotka syksyn aikana on suoritettu. Jos joulujuhlaan ei merkkiä saavu hakemaan, sen voi ostaa itse partiotavaraa myyvistä kaupoista. Virallisen ohjelman lisäksi joulujuhlassa on yleensä pientä kevyttä ohjelmaa, kuten ryhmien esityksiä tai tietovisoja ja kilpailuja, joululauluja unohtamatta.

Lippukuntaretki eli lpk-retki


Erämetsot järjestävät lippukuntaretken keväällä tai syksyllä. Retkellä koko lippukunta pienimmistä sudenpennuista aikuisiin retkeilee yhdessä. Sudenpennuille retki on yleensä yhden yön mittainen, muiden viettäessä retkellä koko viikonlopun. Lpk-retkellä pääsee tutustumaan muihin lippukuntalaisiin, sekä osallistumaan viikkokokouksista poikkeavaan ohjelmaan isommalla porukalla.

Kevätjuhla

Kevätjuhla päättää Erämetsojen toimintavuoden. Kevätjuhlassa uudet partiolaiset antavat partiolupauksensa ja saavat partiohuivin. Lisäksi partiolaiset palkitaan merkeillä, jotka kevään aikana on suoritettu. Jos kevätjuhlaan ei merkkiä saavu hakemaan, sen voi ostaa itse partiotavaraa myyvistä kaupoista. Virallisen ohjelman lisäksi juhlassa on yleensä pientä kevyttä ohjelmaa, kuten ryhmien esityksiä tai tietovisoja ja kilpailuja.

Ryhmien tai ikäkausien omat retket


Ryhmiä kannustetaan lähtemään omalle tai toisen ryhmän kanssa yhteisretkelle ainakin kahdesti vuodessa. Riippuen ryhmän ikäkaudesta retki voi olla kaikkea päiväretken ja viikonlopun kestävän retken välillä. Ryhmien omilla retkillä ohjelma on vapaamuotoisempaa, kuin lippukuntaretkillä tai leireillä, ja retket toimivatkin oivana paikkana hioa yhteen ryhmähenkeä. Retkillä johtajina toimii ryhmien omat johtajat, joten seikkailija- ja tarpojaikäisten retkillä ei välttämättä ole mukana täysi-ikäistä johtajaa, mikäli nuorten johtajien katsotaan olevan tarpeeksi kokeneita retken järjestämiseen. Tarvittaessa retkiin liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä esimerkiksi ohjelmavastaavaan tai lippukunnanjohtajaan.

Muiden järjestäjien perinteiset tapahtumat

Laten Laukka


Laten Laukka on perinteinen partiotaitokilpailu tarpojille ja seikkailijoille. Kilpailun järjestää Vantaan aluejärjestö Partiokannus, eli järjestysvuoro vaihtelee vantaalaisten lippukuntien kesken. Kilpailun kaksi parasta tarpojavartiota pääsevät edustamaan Vantaata pohjoismaiseen 5-otteluun.

SuSen Loikka

SuSen Loikka on Laten Laukan pikkusisko. SuSen loikka on tarinamaisempi kilpailu ja soveltuu siksi sudenpennuille ja erityisesti nuoremmille seikkailijoille. Myös SuSen loikan järjestää Partiokannus, eli järjestysvuoro vaihtelee vantaalaisten lippukuntien kesken.

5-ottelu

5-ottelu (5-kamp) on pohjoismaalaisten ystävyyskaupunkien, Vantaan, Ruotsin Huddingen, Norjan Askimin ja Tanskan Lyngbyn partiolaisten välinen kilpailu. Kisa pidetään kussakin maassa vuorovuosin. Kilpailussa on mukana kaksi vartiota kustakin kaupungista. Vantaalaiset vartiot esikarsitaan Laten Laukassa.

Hiipivä Haamu eli Hiippari


Hiipivän Haamun järjestää partiolippukunta Ilvesveikot joka marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Hiippari on salapoliisi- ja kaupunkituntemuskilpailu, jossa kisavartiot kiertävät Helsingin kantakaupunkia visaisilla rasteilla. Rasteilla ei ole välttämättä mitään tehtävää, vaan tarkoitus on selvittää, mitä on tapahtunut, ketkä ovat mukana jne. Kisan juoni on yleensä punottu vähintäänkin kierosti, joten kermavaahdolla taltutettavat ninjat tai ratikkakiskojen alta louhittavat arvomineraalit eivät saa hämätä kilpailijoita. Maalissa kirjoitetaan loppuraportti ja vastataan kysymyksiin, kuten “Kuinka monta likaista kahvikuppia herra X:n työpöydällä lojui?” Hiippari sopii lähinnä samoajaikäisille ja sitä vanhemmille, sillä kaupunkituntemus ja hahmotus yhteiskunnallisista asioista tuo kilpailuun huomattavasti selkeyttä. Toisaalta on sudenpentujakin kilpailussa nähty.

Törmä

Törmä on partioviikolla järjestettävä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu. Törmään voivat osallistua tarpojat ja seikkailijat.

SuperSupe

SuperSupe kokoaa yhteen pääkaupunkiseutulaiset sudenpennut päivätapahtumaan, jossa tehdään partioaiheisia tehtäviä tarinaan liittyen.

Kohtaaminen

Kohtaaminen päättää partioviikon, ja se kokoaa Helsinkiin Pääkaupunkiseudun Partiolaiset sekä Uusimaan alueen partiolaiset. Kohtaamisen muoto on vaihdellut vuodesta toiseen, milloin marssitaan perinteisessä paraatissa, milloin ollaan käyty Linnanmäellä tai liikuttu pitkin keskustaa erilaisilla toimintarasteilla. Ollaan sitä myös pystytetty partioleirikin yhdeksi yöksi Kaisaniemenpuistoon.